Nämä asiat pitää tietää Instagram-markkinoinnista!

HUOM! Tämä blogikirjoitus ja -video on tuotettu aikana, jolloin tottelimme nimeä LK Media.

 

Vuonna 2010 yhdysvaltalainen Kevin Systrom ja brasilialainen Michael Krieger loivat kuvanjakopalvelun, jonka avulla Apple-tuotteiden käyttäjät voisivat jakaa ottamiaan valokuvia ystävilleen. Kumpikaan heistä ei varmaankaan osannut edes kuvitella, miten he muuttaisivat koko maailman tapaa jakaa valokuvia. Noin puolessa vuodessa palvelu oli kerännyt jo viisi miljoonaa käyttäjää ja vuonna 2012, kaksi vuotta palvelun perustamisen jälkeen, sillä oli yli 30 miljoonaa käyttäjää. Tämä palvelu on tietenkin Instagram.

Instagramin tärkeys

Instagramin nousu maailman suurimpien sosiaalisen median palveluiden joukkoon oli räjähdysmäinen. Kilpailu sosiaalisen median herruudesta on kuitenkin kovaa. Vuonna 2013 Instagramin piti tehdä jotain, jotta se ei jäisi uusien palveluiden jalkoihin, kuten kovaa vauhtia suosiota keränneen Vine -sovelluksen. Palvelussa käyttäjät pystyivät lataamaan kuuden sekunnin pituisia videoita itsestään muiden nähtäväksi. Vastauksena tähän Instagram lisäsi kyseisenä vuotena toiminnon, jossa käyttäjät voivat ladata 15 sekunnin videoita. Tämä toimi ja Vine kaatui.

Tämän jälkeen Instagramin panostus videoihin onkin kasvanut vuosi toisensa jälkeen. Vuonna 2016, käyttäjien lataamien videoiden pituuden yläraja nostettiin 60 sekuntiin.

Samana vuonna Instagram vastasi toisen palvelun haasteeseen luomalla ”Instagram Stories” ominaisuuden. Käyttäjän tarinaan lataamat videot voi julkaista vain joillekin seuraajista ja ne poistuvat katsottavista 24 tunnin kuluttua. Tapa, jolla Instagram Stories toimii, vastaa lähes täysin Snapchat palvelun toimintaa.

Olipa kyse sitten muiden sovellusten kopioimisesta tai normaalista sovelluskehityksestä, ei kukaan voi väittää, etteikö Instagram ottaisi videota erittäin vakavasti.

Brändien asema Instagramissa

Tässä vaiheessa myös me tulemme kuvioihin. Nyt kun Instagram on valloittanut videoiden maailman seinällä sekä tarinoissa, on tämä kuin tarjottimella oleva herkku yrityksille, jotka ovat valmiita hyödyntämään sosiaalisen median tuomia markkinoinnin mahdollisuuksia. Instagram-markkinointi on erittäin tehokasta tarkkojen kohdentamismahdollisuuksien sekä alihinnoitellun näkyvyyden vuoksi.

On tärkeää ymmärtää, että Instagramin käyttäjät ovat hyvin aktiivisia myös brändien seuraamisessa. Instagramin tutkimuksen mukaan yli 80% palvelun käyttäjistä seuraa vähittään yhtä yritystä ja jopa 60% käyttäjistä kertoi kuulleensa ensimmäisen kerran tuotteesta tai palvelusta Instagramin kautta.

Instagramissa näytetyt mainokset tulevatkin tuottamaan yrityksille liikevaihtoa lähes 7 miljardia dollaria vuoden 2018 aikana. Tämä on yli 3 miljardia enemmän kuin 2017.

Minkälaiset ihmiset tavoitat Instagram-markkinoinnilla?

Kesällä 2018 Instagram ylitti miljardin aktiivisen käyttäjän rajan kuukausitasolla. Näistä käyttäjistä alle 35 vuotiaat kattavat 70 prosenttia. Aktiivisimmat käyttäjät ovat iältään 18-29 vuotiaita. Jos yrityksenne tuotteet ovat tarkoitettu ihmisille ikähaitarissa 18-34, ei teillä ole mitään syytä olla toteuttamatta Instagram-markkinointia. Lähde

Kannattaako uutta Electroluxin jääkaappia mainostaa Instagramissa? Kyllä. Kannattaako uusia Bosen kuulokkeita mainostaa Instagramissa? Ehdottomasti! Tärkeintä on muistaa, millainen palvelu Instagram on. Instagram on alun perin valokuvien jakamiseen luotu sovellus, joten visuaalisuus on otettava huomioon Instagram-markkinointia suunniteltaessa.

Sukupuolijakaumaa Instagramissa ei käytännössä ole lainkaan. Naiset edustavat 50.4 prosenttia ja miehet 49.6 prosenttia käyttäjistä. Kyseisessä tutkimuksessa tutkittiin aktiivisia käyttäjiä maailmanlaajuisesti.

Mielenkiintoista on myös huomata, miten tasaisesti eri tuloiset ihmiset käyttävät Instagramia.

We are Flint teki tutkimuksen, jossa haastateltiin yli 4 000 ihmistä. Haastateltavat koostuivat Yhdysvalloissa ja Britanniassa asuvista aikuisista eri tulotasoilla. Tavoitteena oli selvittää kuinka paljon eri tulotasoiset henkilöt käyttävät Instagramia. Tuloksista huomaa, että Instagramin käyttäjät jakautuvat laajasti.

  • Yli $100 000 tienaavista 60% käytti Instagramia
  • $80 000 – $100 000 tienaavista 46% käytti Instagramia
  • $70 000 – $80 000 tienaavista 55% käytti Instagramia
  • $60 000 – $70 000 tienaavista 36% käytti Instagramia
  • $30 000 – $60 000 tienaavista 45% käytti Instagramia
  • Alle $30 000 tienaavista 44% käytti Instagramia

Tulosten perusteella voidaan siis todeta, että oli kyseessä sitten hieno ravintola tai muutaman euron valmisruokapakkaus, Instagram mainoksella on mahdollista tavoittaa haluttu kohdeyleisö tehokkaasti.

Millaiset videot toimivat Instagramissa?

Instagramissa visuaalisuus on tärkeää. Ihmiset pitää pystyä pysäyttämään, kun he selaavat aikajanaansa. Jos videosi pointti tulee esille vasta kolmen sekunnin kuluttua, saatat olla jo myöhässä. Yksi sormen pyyhkäisy ja videosi on ohitettu. Pidä tämä mielessä!

Sama pätee myös tarinoissa. Tarinan voi ohittaa jopa nopeammin, vain pienellä ruudun napautuksella. Ellei mainoksenne herätä kiinnostusta välittömästi ensimmäisen sekunnin aikana, ette saa haluamaanne tehokkuutta.

Tämä on rankkaa peliä, mutta nykyisessä kulttuurissa ei voi enää olettaa, että ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan viestiäsi, viestisi pitää pysäyttää heidät!

Tehokkaalla Instagram-markkinoinnilla on kuitenkin mahdollista saada katsojan huomio. Nopeat siirtymät, iso teksti, kaunis maisema. Nämä ovat vain osa tavoista, joita me lähdemme miettimään, kun asiakkaamme tarvitsee tehokkaan mainoksen Instagramiin. Ääneen ei kannata luottaa. Suurin osa sosiaalisen median videoista lähtee pyörimään ilman ääntä.

Antakaa yrityksellenne kasvot!

Valokuvat ja videot joissa näkyy ihminen, saavat 38% enemmän tykkäyksiä. Monet yritykset ovatkin jo ottaneet tästä hyödyn ja tuovat työntekijöitään esille sosiaalisessa mediassa. Tästä hyvä esimerkki on Fonecta ja heidän #minunfonectani kampanja, jossa työntekijät kertovat omasta arjestaan hauskoilla kuvilla.

En tarkoita, että otatte vain lähikuvia työntekijöidenne kasvoista, mutta kun me kuvaamme asiakkaillemme materiaalia, yritämme istuttaa ihmisiä myös maisemakuviin, koska tämä auttaa sitomaan katsojan kyseiseen paikkaan.

Älkää kuitenkaan pelätkö esitellä tuotettanne. Suuri osa Instagramin parhaiten pärjäävistä julkaisuista sisältää tuotteita tai brändättyä materiaalia.  Etenkin Lifestyle yritykset ovat kovassa vedossa tällä alustalla. Jos pystytte myymään elintapaa, olette vahvoilla.

LK Median Instagramin tarinoissa näytämme tapahtumia arjestamme.

Millainen videon pitäisi olla?

Normaalin mainosvideon mitat ovat useimmiten 1920×1080, eli kuvasuhteessa 16:9. Tämä tarkoittaa, että kun kuvaat ja editoit videon, on se 1920 pikseliä leveä ja 1080 pikseliä korkea. Vaikka tämä on yleisin videon koko, ei se ole optimaalinen mobiilikatseluun. Kun ihmiset selaavat Instagramia, on heidän puhelimensa usein pystysuunnassa. Tällöin näytön kuvasuhde on täysi eri, kuin esimerkiksi television tai tietokoneen. Tämä tulee huomioida, kun suunnittelee Instagram-mainosta.

Instagramissa paremmin toimiva kuvasuhde on 8:10. Videon korkeus on siis suurempi kuin leveys. Tällöin saat suuremman tilan puhelimen näytöstä käyttöösi. Se ei kuitenkaan täytä koko näyttöä, vaan jättää tilaa mainoksen ylä- ja alapuolelle. Tämä on hyvä, koska mainokselle mahtuu tällöin myös lyhyt kuvaus ja profiilisi tiedot.

Kun kuvaamme mainosta normaalisti videokameralla, mutta aiomme käyttää materiaalia myös Instagramissa 8/10 kuvasuhteessa, kiinnitämme huomiota kohteen keskittämiseen. Tällöin voimme leikata valmiin videon reunat pois, saada 8/10 kuvasuhteen ja ladata materiaalin Instagramiin.

Instagram Storyssa näytettävät mainokset vievät koko kännykän näytön. Tällöin helpointa on kääntää kameraa 90 astetta. Näin saadaan paras lopputulos, koska videota joudutaan rajaamaan mahdollisimman vähän.

Tässä siis puhun ammattimaisesti toteutetuista mainos- ja markkinointivideoista, jotka tuotetaan videokameroilla, editoidaan ja ladataan Instagramiin. Kevyemmissä projekteissa puhelimella kuvatessa tärkeintä, on kuvata pystysuunnassa.

Yksi tapa käyttää aiemmin kuvattua 16:9 videota on editoida video 1:1 kuvasuhteeseen. Tällöin kutistamme videon ja lisäämme siihen ylä- ja alapuolelle palkit joihin voi kirjoittaa avainsanoja. Esimerkiksi ”TEHOKASTA” ylös, ja ”INSTAGRAM-MARKKINOINTIA” alas. Jos aihe kiinnostaa asiakasta, tekstit herättävät katsojan mielenkiinnon ja hän suurella todennäköisyydellä katsoo myös videon.

Meiltä kysytään usein, että kannattaako mainos lisätä Instagramin aikajanaan vai tarinoihin? Tässä kannattaa miettiä miten haluaa tuoda viestin esiin. Jos luomme nopean sketsin laitamme sen tarinoihin. Kauniit maisemavideot soveltuvat paremmin aikajanalle kaikkien ihailtavaksi ja uudestaan katsottavaksi. Tarinoissa tulee mennä suoraan asiaan, kun taas aikajanalla voi vähän mehustella (kunhan herättää mielenkiinnon heti alussa). Nämä ovat kaikki asioita, joita pitää ottaa huomioon Instagram-markkinointia toteutettaessa. Tärkein asia on kuitenkin, että yrityksenne markkinoi ja mainostaa Instagramissa.

Autan mielelläni teitäkin Instagram-markkinoinnissa! Yhteyttä voit ottaa vaikka alla olevalla yhteydenottolomakkeella!

 
Jesse Hongisto
Videokuvaus

Miten
voisimme
olla
avuksi?